Feldt-Ranta: Kiitos mutta ei kiitos!

Ajankohtaista 12:10

Valinnanvapaus on hieno asia. Jokainen meistä tietysti mieluiten itse valitsee missä asuu, miten elää ja minkälaisia palveluja käyttää. Tottakai. 

Kokoomus ja erityisesti sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty ajavat laajaa valinnanvapautta myös terveydenhoitoon ns. raha seuraa potilasta mallin mukaisesti. Monesta tämä kuulostaa hyvältä. On kuitenkin syytä pysähtyä hetkeksi ja katsoa mihin tällainen malli johtaa. 

Naapurissamme Ruotsissa tätä mallia on kokeiltu vuodesta 2010 lähtien. Eilen julkaistun Ruotsin tarkastusviraston (Riksrevisionen) raportin tulokset ovat surullisia ja toimivat varoittavana esimerkkinä. Vakavammin ja vaikeimmin sairaiden hoitoonpääsy on vaikeutunut ja terveempien, hyvinvoivien ihmisten lääkärikäynnit ovat lisääntyneet. Sosioekonomisesti paremmilla alueilla hoivapalvelut ovat parantuneet ja lisääntyneet, heikoimmilla alueilla huonontuneet ja vähentyneet. Terveyserot ovat kasvaneet entisestään. Alueellisessa tarkastelussa Skånessa kävi kaksivuotisen tarkastelujakson jälkeen ilmi, että samalla kuin pienten ja tosiasiassa itsestään parantuvien vaivojen kanssa lääkäriin hakeutuvien määrä lisääntyi 47 000 käynnillä, jäi 1 700 vakavasti sairasta ilman hoitoa kokonaan. Asiantuntijat pitävät tarkastuskertomuksessaan erityisen vakavana juuri sitä, että valinnanvapausmalli on johtanut siihen, että hyväosaisten ja terveiden palvelut ovat parantuneet huono-osaisten ja todella sairaiden kustannuksella. 

Monet ruotsalaiset järjestöt ja asiantuntijat ovat jo pidempään varoitelleet mallin vaikutuksista. 
– Malli ei todellakaan ole toiminut sellaisten vanhusten kohdalla, joilla on useampia sairauksia. On aivan naurettavaa, että tällaiset vanhukset laitetaan selaamaan 120 yrityksen tiedot sisältäviä hoivayrityskataloogeja, kun potilaat ovat niin huonossa kunossa, etteivät pysty pitämään edes palveluseteliä kädessään. Valinnanvapaus on terveitä varten ja sellaisia varten, jotka pystyvät itse kilpailuttamaan palvelunsa, sanoo Ruotsin Dementialiiton puheenjohtaja Stina-Clara Hjultström.

Raha seuraa potilasta mallin kylkeen pitäisi lisätä varoituskyltti ”Varoitus! Älkää vahingossa toistako meidän tekemää virhettä Suomessa!” Ruotsin tuore hallitus onkin ensitöikseen antanut lakiesityksen, jossa malli esitetään Ruotsissa lakkautettavaksi. 

Nyt julkistetun riippumattoman tarkastusraportin jälkeen ilmaan jää roikkumaan vain yksi kysymys: Miksi ihmeessä Suomen Kokoomus kaikesta tästä huolimatta haluaa tällaisen mallin Suomeen? 

Yhteisten veroeurojemme entistä laajamittaisempi kanavointi terveemmille ja hyväosaisille on paitsi eettisesti väärin, myös terveys- ja talouspoliittisesti typerää. Terveyserojen kasvu johtaa inhimillisesti epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin, mutta lisää loppupäässä myös terveydenhoidon kokonaiskustannuksia.

http://www.riksrevisionen.se/PageFiles/20716/RIR_2014_22_%20v%C3%A5rdval_Anpassad_2.pdf