Keskustan verolinja ei huomioi maksukykyä

Ajankohtaista 14:46

Keskusta toteaa tänään julkistamassaan verolinjauksessa, että ”Verotaakan jako sekä yksityishenkilöiden että yritys­ten kesken on toteutettava oikeudenmukaisesti ja kansalaisten veronmaksukyky huomioiden.”

Tätä SDP:n kannattamaa ja tällä vaalikaudella toteuttamaa linjausta ei kuitenkaan löydy keskustan konkreettisista esityksistä. Päinvastoin, keskusta olisi keventämässä jopa yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien tuloverotusta ja keventämässä suurimpien perintöjen verotusta. Missä ovat esitykset hyvätuloisten ja varakkaiden osallistumisesta sopeutustalkoisiin? Yhtään sellaista esitystä ei löydy.

Keskustan esittämät leikkaukset työmatkakulujen ja työstä johtuvan kakkosasunnon verovähennysoikeuteen hämmästyttävät, sillä ne ovat vastoin nyt tarvittavaa työllistymistä tukevaa linjaa.

Keskustan haikailu kokoomuksen ja perussuomalaisten tavoin Viron yritysveromallin perään ihmetyttää, sillä asiantuntijatkin ovat todenneet sen edellyttävän tasaveromallia. Ei kai keskusta sitä halua?

Hyvää keskustan esityksessä on pieni- ja keskituloisten työtulojen verotuksen keventäminen työtulovähennystä kasvattamalla. Auki jää se, onko keskusta varautunut tukemaan erikseen palkkaratkaisua työtulojen verokevennyksellä.