Kiljunen: Omasta elämästä päättäminen on ihmisoikeus

Ajankohtaista 07:35

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Anneli Kiljunen (sd.) vaatii ihmisten yhdenvertaisuuden vahvistamista. Kiljusen mukaan yhteiskunnan pitää turvata ihmisten oikeutta vaikuttaa omiin asioihinsa ja elämäänsä.

– Vammaisilla, kehitysvammaisilla ja palveluita tarvitsevilla ikääntyneillä ei ole riittävästi tai lainkaan oikeuksia tai mahdollisuuksia vaikuttaa esim. omaan palveluasumiseensa. Toistuvan kilpailutuksen seurauksena ihmiset ulkoistetaan heidän omasta elämästään ja arjesta. Ulkopuoliset, eli kunnat ja kilpailun piirissä olevat tahot käytännössä päättävät ihmisen elämästä häntä kuulematta.  Kilpailutuksen seurauksena ihminen voi joutua muuttamaan pois tutusta kodistaan pahimmillaan muutaman vuoden välein, Kiljunen toteaa.

– Ihmisiä ei voi kohdella kuin huutolaisia halvimman tarjouksen mukaisesti. Tämä ei ole inhimillistä eikä kuulu hyvinvointivaltioon, Kiljunen linjaa.

– Ihmisille kuuluu vahva itsemääräämis- ja osallistumisoikeus omaa elämää koskevissa päätöksissä. Sitä on myös viranomaispäätösten yhteydessä kunnioitettava.

Kiljunen puhui asiasta eduskunnassa tiistaina Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteon käsittelyn yhteydessä.