Mäkisalo-Ropponen: Hallitus on luopunut alueiden elinvoimaisuuden puolustamisesta

Ajankohtaista 09:53

Merja Mäkisalo-Ropponen

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen ihmettelee tapaa, jolla hallitus vastasi kuluneen viikon keskiviikkona sosialidemokraattien välikysymykseen Suomen suunnasta. Mäkisalo-Ropposen mielestä hallituksen suhtautuminen sosialidemokraattien aitoon huoleen maan suunnasta ja tilasta osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä hallituksen oman politiikan seurauksista.

− Kansalaiset ympäri Suomea ovat huolissaan siitä suunnasta, johon hallitus yrittää Suomea viedä. Erityisesti hallituksen aluepoliittiset toimet kertovat alueiden elinvoimaisuuden puolustamisen tietoisesta luovuttamisesta. Hallituksen aluepoliittiset toimet poikkeavat räikeällä tavalla siitä kansallisesta perinteestä, jolla Suomea on vuosikymmeniä kehitetty, Mäkisalo-Ropponen toteaa.

Mäkisalo-Ropposen mielestä pääministeri Juha Sipilän toteamus, että keskusta haluaa pitää koko Suomen asuttuna, ei vakuuta, kun katsoo hallituksen päätöksiä sen ensimmäisen vuoden aikana. Raideliikennettä ajetaan alas sekä posteja, poliisiasemia ja käräjäoikeuden toimipaikkoja lakkautetaan.

− Liikenneyhteyksien heikentäminen on erityisen vaarallista maakuntien kilpailukyvylle. Pohjois-Karjalasta käsin katsottuna, hallitus tuntuu unohtaneen koko maakunnan oman onnensa nojaan. Olemme esimerkiksi pyytäneet ministeri Berneriä useita kertoja keskustelemaan liikennepolitiikasta paikallisten toimijoiden ja päättäjien kanssa, mutta hänellä ei ole ollut aikaa. Siitä huolimatta hän on tehnyt päätöksiä, joiden johdosta lukuisten ihmisten elämä on vaikeutunut junayhteyksien valtavan heikentymisen johdosta.

− Kukaan ei tiedä, jatkuuko junaliikenne Joensuusta Varkauteen joulukuun 10. päivän jälkeen. Päätöksillä alkaa olla jo kiire. Luulisi ministerin nyt ymmärtävän, että Pohjois-Karjala tarvitsee tämän yhteyden. Ennen vuorojen vähentämistä reitillä on ollut paljon matkustajia. Linja-autovuorot eivät pysty korvaamaan junaliikennettä.