Skinnari: Kataisen bluffi paljastuu – Kreikan velkajärjestely mahdollinen

Ajankohtaista 12:29

Kreikan velkajärjestely sai perjantaina uuden puolestapuhujan, kun Saksan varaulkoministeri Werner Hoyer huomautti uutistoimisto Bloombergin haastattelussa, että Kreikan velkojen uudelleenjärjestely ei olisi euroalueelle katastrofi. Aiemmin viikolla myös Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble antoi samansuuntaisia lausuntoja julkisuuteen.

– Kotimaan eurokeskustelun kannalta johtavien saksalaispoliitikkojen lausunnot ovat erittäin merkittäviä, huomauttaa työnsä päättäneen eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari.

– Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on toistuvasti väittänyt, että euroalueella vallitsee yksimielisyys siitä, ettei velkajärjestelyihin mennä. Kokoomus-keskustalainen hallitus on pyrkinyt esittämään koko eurokriisin siinä valossa, että mitään vaihtoehtoja veronmaksajien varojen pumppaamiselle kriisimaille ei olisi.

– Sosialidemokraatit ovat koko kriisin ajan johdonmukaisesti vaatineet hallitukselta aktiivisuutta pankkien ja sijoittajien vastuun ajamisessa. Saksalaisministerien lausunnot osoittavat, että nyt myös Saksan konservatiivien ja liberaalien yhteishallitus on päätymässä samoille linjoille Suomen demarien kanssa. Lisäksi Euroopan johtava talouslehti Financial Times arvioi perjantaina, että Kreikan velkajärjestely olisi mahdollista toteuttaa väliaikaisen rahoitusvakausvälineen avulla.

– On outoa, että velkajärjestelyjen kiihkeimmät vastustajat näyttävätkin tällä hetkellä löytyvän suomalaispoliitikkojen joukosta. Kataisen lisäksi velkojen uudelleenjärjestelyn suurimpana vastustajana kun on profiloitunut keskustan komissaari Olli Rehn. Ulkoministeri Alexander Stubb on omalta osaltaan hämmentänyt keitosta väittämällä, että Kreikan luototus olisi Suomelle kannattavaa sijoitustoimintaa.

– Suomalaisille veronmaksajille uhkaa tulla Kreikasta lähes miljardin euron lasku. Se ei ole hyvä sijoitus, kääntää asiaa sitten miten päin tahansa.